Ajattelin kirjoittaa tänne hieman ajatuksiani erilaisista ruokafilosofioista ensimmäisiä Italian reseptejä odotellessa. Ruokafilosofioista puhuminen ja kirjoittaminen Torinosta käsin on hyvin luontevaa, sillä maailmaa valloittava Slow Food -liike on saanut alkunsa juurikin täällä. Se kulkee kaunista käsikynkkää erittäin trendikkään slow lifen eli hitaamman elämäntavan kanssa.
Italiassa slow food näkyy ruokailussa ja elämässä ylipäätään jopa huvittavissa määrin. Lounaan jälkeen koko Italia pysähtyy nautiskelemaan juuri syödystä ateriasta ja keskustelemaan esimerkiksi edellisen päivän jalkapallo-ottelusta. Välillä tämä unohtuu ja sitä etsii nälissään jotain suuhunpantavaa, kun jokaikinen kauppa ja ravintola on sulkenut ovensa. Toisaalta tapa on hyvinkin nautinnollinen, kun siihen pääsee mukaan. Tekisi meille suomalaisillekin todella hyvää pysähtyä lounaan ääreen ja aidosti nauttia siitä. Työasioista puhuminen ruokailun aikaan pitäisi olla lailla kielletty!
Edellä mainittuun liittyy myös mindful eating eli tietoinen syöminen. Tähän filosofiaan liittyy vielä edellistä vahvemmin ajatus siitä, että pysähdytään nauttimaan ruoasta juuri sillä hetkellä ja ollaan tietoisia siitä mitä ja miten syödään. Pureskellaan ruoka huolellisesti ja nautitaan joka suullisesta. Nautitaan ruoasta kaikilla aisteilla mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Kuulostaa ainakin minusta fiksulta!
Molemmat edellämainituista filosofioista kiinnittävät huomiota myös ruoan alkuperään ja lähiruoka onkin arvostettu ja luonnollinen osa näitä ruokafilosofioita. Voisi siis sanoa, että ne ovat mielestäni kannatettavia ruokafilosofioita. Haluan kuitenkin kyseenalaistaa koko ruokafilosofioiden tarpeellisuuden. On mahtavaa, jos edes yksi ihminen kiinnittää enemmän huomiota syömäänsä ruokaan jonkin ruokafilosofian ansiosta. Tuntuu kuitenkin hassulta, että tällaisia ruokafilosofioita tarvitaan. Miksi emme ymmärrä perusasioita: olet mitä syöt eli syö mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa ja pidä huoli, että siitä tulee hyvä olo sekä henkisesti että fyysisesti. Käytä ruokaan ja ruokailuun aikaa ja rahaa: sen minkä säästät nyt ruokalaskussa maksat myöhemmin sairaalamaksuina ja lääkkeinä. Yhteinen ruokahetki on myös yksi parhaimmista paikoista keskustella päivän tapahtumista perheen ja/tai ystävien kesken. En lähde tässä ottamaan kantaa erilaisiin ruokavalioihin (raw, vegaani yms.), vaan haluan kannustaa kaikkia nauttimaan hyvästä ruoasta hyvässä seurassa mieluiten joka päivä. Siitä hyötyy sekä mieli että ruumis. Vanhempieni viisaan neuvon mukaan: ”Jos joka päivä täytyy kuitenkin syödä, miksei tee siitä hetkestä erityistä?!”
Vinkki: Lue Michael Pollanin ajatuksia herättävä kirja Oikean ruoan puolesta.
Sokrateen keittiössä 
Vastasin just kommenttiisi blogissani, aika hauskaa että satuttiin samoille juhlille! Olen samaa mieltä kanssasi, vaikkei omista arkiaterioistani kovin spesiaaleja tulekaan koskaan tehtyä… huoh. Yritän aina keskittyä siihen mitä syön, mutta aina ne ajatukset karkaa muille maille! 🙂 Pitäisi kai kokkailla ahkerammin uusia juttuja.Mutta tavis-italialaiset oman havaintoni mukaan kaikkea muuta kuin hitaasti maistelevat ruokapöydässä, nimittäin yleensä samalla kun suu kauhotaan täyteen ruokaa, on keskusteltava suureen ääneen pöytäseurueen kanssa. Tässä mielessä luulen et Ranskalla ja Italialla on iso kuilu välillään, onhan täällä keittiökin paljon ronskimpi. Suomalaisilla on selkeesti paremmat pöytätavat (leikkaavathan jotkut spaghettinsakin veitsellä) 😉 Mut täällä kyllä ruokaa ja ravintoa kunnioitetaan paljon enemmän ja se on hienoa se.Lähden tästä tutkimaan blogiasi tarkemmin, tää olikin ihan uusi tuttavuus!Mukavaa alkavaa lukukautta!
Eihän sen arkiruoan tarvitse ollakaan ihmeellistä, päinvastoin; kun käyttää hyviä raaka-aineita, niin useimmiten juuri se mahdollisimman yksinkertainen ruoka on parasta! Viikonloppuisin voi sitten näperrellä ja hienostella :)Ja onhan se totta, että meitä löytyy joka lähtöön joka maassa. Kaikilla on varaa parantaa sekä ruoan laadun että sen nauttimistavan suhteen 🙂 Mutta juuri se ruoan ja ravinnon sekä niiden alkuperän kunnioittaminen on se mitä itse peräänkuuluttaisin! Tosin nämä asiat ovat selkeästi nostaneet päätään Suomessakin… Ehkäpä sitä ollaan kaikki pikkuhikjaa menossa takaisin kohti luonnollisempaa ja parempaa ravintoa sekä hitaampaa ja nautinnollisempaa elämäntapaa 🙂
Olet oikeessa, yksinkertainen on monesti parempaa, ainakin arjessa. Parempaa myös elimistölle! (Mun ongelma on että kun ihastun johonkin ruokaan niin tykkään syödä sitä joka päivä, esim. tällä hetkellä syön oikeesti vähintään kerran päivässä salaatin jossa on ricotta di pecoraa ja tonnikalaa, tätä on jo jatkunut monta kuukautta – HELP! Naurattaa ihan ääneen, omaan blogiin en taida tätä kirjoittaa!!! Ehkä kyllästyn ennen pitkää..!) ;D Toinen juttu mihin täällä etelässä kiinnitetään paljon huomiota on ruoansulatus! Musta Suomessa siitä ei paljon puhuta. Muutenkin italialaiset arkielämässään noudattavat tarkasti ruokailuun liittyviä sääntöjä, joiden sisään kasvetaan syntymästä lähtien. Suomessa ruokailun suhteen eletään ehkä vähän pellossa. Eiks olekin hassua että pohjoisessa taas kaikkia muita sääntöjä noudatetaan kuuliaisesti – ja täällä ei. Lisäsin vielä sinne omaan blogiini vinkin että kalaruokaan ei kannata rafloissa tuhlata rahoja ellei ole paikasta ihan varma. Tulee helposti pettymys koko Piemonten alueella. (Carrefourin fisu on todettu tuoreeksi, jos kotona haluaa kokata). Pikkuiset herkkupuodit on söpöjä, mutta vieraille naamoille myydään aina vanhaa tavaraa kalliilla – kannattaa suosia sen vuoksi isoja marketteja. Itse kyllä kerta toisensa jälkeen menen lankaan, sitten tulee suru.Vielä yks herkullinen vinkki: Torinon omasta mielestäni parhaat jädet saa Marchettin jäätelöbaarista Corso Vittorio Emanuelen varrella kun kuljet asemalta joelle päin, kadun vasemmalla puolella, tokavikassa korttelissa ennen jokea. Kokeile! Sikahyvää vohveliaan myöten ja hintakin on paikoillaan! Jätski kannattaa ostaa mieluiten paikoissa joissa se säilötään kannellisissa pyöreissä pöntöissä, eikä niissä avoimissa pitkissä laatikoissa. Olipa vaikee selittää. 🙂
Onpa muuten hauska pointti! Näinhän se menee :)Pitääpä kokeilla Marchettin jäätelöä. Itse olen jo täysin rakastunut Gromin jäätelöihin; enkä vähiten sen takia, että ne tehdään luomuraaka-aineista. Tuosta säilytysastia-jutusta kuulinkin jo korealaiselta kaverilta, joka oli ehtinyt viime lukuvuoden aikana tehdä saman havainnon 🙂 Tulipa sillekin nyt vahvistus toisestakin suusta!